Kaikki lähtee halusta palvella. Halusta tuntea itsensä merkitykselliseksi. Näihin kahteen lauseeseen nivoutuu se oleellinen. Työurani koostuu lähes täysin asiakaspalvelutyöstä jossa kohtaamiset ihmisten kanssa ovat olleet työssä merkityksellisimpiä ja opettaneet eniten. Kahvi ja suklaa olivat (ja ovat edelleen) suuri intohimoni jonka parissa sain tehdä töitä valtaosan tähänastisesta työurastani.
Kahvin ja suklaan parista siirryin sosiaalialalle. Asiakaspalvelu, toisin sanoen ihmisten kohtaaminen, aito kiinnostus ja halu kuunnella heitä, kuljetti minut lastensuojelun pariin töihin. Sain kokemuksia ensin perhekodista ja sitten parin vuoden ajan erityisyksiköstä nuorisokodissa. Tällöin tunnistin että yksi tärkeistä tehtävistäni tällä planeetalla on olla valona nuorille jotka ovat elämässään joutuneet kokemaan varjon eri sävyjä, ilman että ovat olleet vielä kyvykkäitä kohtaamaan ja käsittelemään niitä. Olen onnellinen että sain olla mukana näiden nuorten elämässä ja kokea ne kaikki valonpilkut joita meidän yhteisellä matkalla syntyi.
Nuorisokodissa työskennellessäni valmistuin nuoriso – ja vapaa – ajan ohjaajaksi. Samalla valmistuin myös Eettisen hevosmiestaidon ohjaajaksi Lisäksi opiskelin vielä MinD – Voimauttavan Hevostoiminnan
ohjaajaksi. Nämä kolme koulutusta loivat pohjan sille miten Herkkä Hevosmies haluaa ihmisiä ja eläimiä kohdata ja palvella.
Yksi merkityksellisimpiä opettajiani on kuitenkin ollut hevonen. Olen hevosten kanssa ollessa edelleenkin kuin lapsi karkkikaupassa, silmät säihkyen, kiinnostuneena siitä mitä elämyksiä ja kohtaamisia hevosen kanssa oleminen minulle tuokaan. Kun on sydän auki, kuulet kuinka hevosella on aina sinulle kerrottavaa.
Kiitollisena muistelen kaikkia niitä hevosia jotka ovat opettaneet minulle läsnäolosta, rehellisyydestä, kunnioituksesta, rakkaudesta, vain muutamia mainitakseni.
Vuoteen 2019 asti toimin vuokrahevosilla Lähderannan tallilla joka on mahdollistanut Herkän Hevosmiehen synnyn. Seuraava askel otettiin kun Islanninhevoset Dyna fra Gillsbakka ja Vilhjalmur fra Vaahteramäki liittyivät matkalleni. Olemme kulkeneet vuokratalleilla, ennekuin kesällä 2020 löysimme kodin, paratiisin jossa mahdollisuudet ovat rajattomat. Nyt elämä on kuljettanut uuteen mutta samalla sitäkin tutumpaan paikkaan Sälinkäälle Korkiamäen tilallemme. Mitä yhteinen tulevaisuus tästä edespäin tuokaan, sitä tarina on vielä kertomatta. Rakkaus on kuitenkin se millä tarina kirjoitetaan.
Rakkaus.
Voima josta Herkkä Hevosmies sai alkunsa.